Jo ensimmäisellä Venäjän-matkalla kävi selväksi, että maa on Jonna Alavan kohtalo.

– Tulin takaisin kuin valaistuneena, olin lopulta 24-vuotiaana löytänyt jotain, joka kiinnosti valtavasti. Ehkä Venäjä valitsi minut, Alava kertoo.

Alava ei tuolloin osannut edes kuvitella, että Venäjä-kiinnostus johtaisi lopulta Maanpuolustuskorkeakoulun Venäjä-ryhmän tutkijaksi ja tuoreeksi Venäjä-tohtoriksi.

”Haahuiluvuosinaan” Alava muutti Helsinkiin ja pääsi työharjoitteluun – lopulta kesken jääneiden matkailualan opintojen takia – Zerkalo-matkatoimistoon, joka järjesti Venäjälle sikäläiseen elämäntapaan sukeltavia matkoja.

Samankaltaisuuksista huolimatta kiehtovaa oli ihmisten erilaisuus.

– Minulla oli jonkin verran läheisempiä venäläisiä tuttava. He kaikki olivat eri maailmasta kuin suomalaiset, etenkin temperamentiltaan. Vieraanvaraisia, hauskoja ja todella lämpimiä ihmisiä.

ALAVA puhuu Venäjästä ja venäläisistä tuttavistaan osin menneessä muodossa. Ukrainan sota sulki lopullisesti maan rajat. Suuri osan hänen tuttavistaan muutti maasta pian Krimin miehityksen jälkeen. Maassa edelleen asuviin hän ei uskalla pitää yhteyttä.

– Kavereissani on paljon taiteilijoita ja punkkareita, joista vain harva kannattaa Putinin sotaa.

Venäjän tilanne ja maan sulkeutuminen herättää surua neljä vuotta Venäjällä asuneessa Alavassa.

– Vietin siellä tärkeitä nuoruusvuosia aina kolmikymppiseksi saakka. Venäjä on pitkään ollut osa minua.

SULKEUTUMINEN on myös vaikeuttanut nyky-Venäjän tutkimusta. Tämä vaikutti myös Alavan väitöskirjatyöhön. Se käsitteli sotilaallis-isänmaallista kasvatusta Venäjällä ja keskittyi vuoden 2014 Krimin niemimaan valtauksen ja vuoden 2023 väliseen aikaan.

Alavan onneksi väitöskirjan aihe oli sellainen, josta on edelleen saatavissa paljon tietoa, muun muassa valtion medioista, sotilaallisista julkaisuista sekä tytöille ja pojille suunnatun puolisotilaallisen Junarmija-liikkeen nettisivuilta.

Hieman kriittisempää näkemystä löytyy Novaja Gazeta -lehdestä ja muista oppositioon laskettavista medioista. Alava muistuttaa, että Venäjällä opposition ääni on heikko. Siitä huolimatta esimerkiksi nettilehtien kommenteissa on verrattu Junarmijaa Hitler-Jugendiin.

– Venäläiset ovat ylpeitä isänmaallisesta kasvatuksesta. Sitä ei haluta piilotella. Ennen rajojen sulkeutumista suomalaisia toimittajiakin pääsi tutustumaan Junarmijan toimintaan.

Sotilaallis-isänmaallisella kasvatuksella on Venäjällä pitkät perinteet. Sen merkityksestä kertoo jotain Junarmijaan kuuluvien nuorten määrä. Vuonna 2019 se oli 200 000. Nyt määrä on jo kaksi miljoonaa.

Neuvostoliiton hajoaminen lopetti laajemman sotilaallis-isänmaallisen kasvatuksen, mutta sen idea säilyi perinteisessä sotilaallisessa ajattelussa.

PATRIOOTTINEN KASVATUS leikkaa läpi koko yhteiskunnan. Jo kouluissa on viikottaista sotilaallista opetusta ja muita propagandatunteja.

– Vaikea sanoa, onko nykymalli Putinin idea. Itse luulen, että sotilaalliset piirit ovat halunneet sen takaisin. Sotilaallisen kasvatuksen nähtiin ratkaisevan nuorison sosiaaliset ongelmat ja laajemmin kansakunnan yhtenäisyyden puutteen.

Jos Venäjällä valta joskus vaihtuisi vähemmän sotaisalle johtajalle, kuinka nopeasti voi muuttua jo lapsesta sotimaan aivopesty kansa?

Alavan mukaan sotilaallis-isänmaallisen kasvatuksen tavoite on virittää ihmiset liki ritualistiseen lojaalisuuteen. Siihen, että ylhäältä sanotaan kuinka pitää käyttäytyä. Hän pitää tätä vahvana virallisena käyttäytymisnormina, vaikka kotona asioista puhuttaisiin toisilla sanoilla.

Alava kuitenkin uskoo, että järjestelmän sisällä kuplii koko ajan jonkintasoinen hiljainen vastarinta valtion toimia vastaan.

Hän muistuttaa vanhasta, vuosikymmeniä eläneestä vitsistä: Neuvostoliitossa aina tiedettiin, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta historia muuttuu koko ajan.

– Luulen, että ruohonjuuritasolla opettajat ja muut haluaisivat irtautua siitä systeemistä, koska se vie hirveästi energiaa. Opettajilla ei ole enää aikaa opettaa tavallisia aineita, kun kaikenlaiset patrioottiset pöljyydet vievät paljon aikaa.

OLENNAINEN kysymys on, kuinka paljon valtion koneisto ehtii vielä Putinin aikana tuottaa uutta johtavaa eliittiä, joka ei halua luopua eduistaan.

– Kyse on eräänlaisesta sosiaalisen nousun hissilinjasta, jolla aikanaan noustiin aina puolue-eliittiin saakka. Siis halutaanko purkaa systeemi, josta moni on hyötynyt.

Alava itse epäilee, että vastarinta ei todellisuudessa muuta merkittävästi venäläistä yhteiskuntaa. Se ei kohdistu niinkään Putinia tai Ukrainan sotaa vastaan, vaan kyse on tyytymättömyydestä, jota maan sulkeutuminen ja taloudellinen epävarmuus aiheuttavat.

– Venäjällä on jo Neuvostoliiton ajoista saakka ollut eräänlainen kirjoittamaton sopimus siitä, että valtio ei liikaa puutu kansalaisten elämään, jos he eivät sotkeudu valtion asioihin. Jokainen on näissä rajoissa saanut häärätä
omiaan. Nyt tämä sopimus on sodan ja keskiluokkaakin uhkaavan asepalveluksen myötä murtumassa.

Taustalla on myös heikentynyt talous. Raha kannattelee sotaa, mutta samalla se näkyy opetuksessa, Alava sanoo. Jos opettajille ei enää makseta isänmaallisesta opetuksesta, hiipuu vähitellen myös opettaminen.

Alava pitää ongelmana myös sitä, että Venäjän tämän hetken ideologiassa ei ole tarjolla mitään tulevaisuutta. Kaikki mihin viitataan, on menneisyyttä.

– Toinen maailmansota on Venäjällä yhä jotain upeaa, mitä eletään uudelleen ja uudelleen. Tulevaisuudenuskon puuttumisesta kertoo, että masennuslääkkeiden käyttö on räjähtänyt ja alkoholiongelmat kasvavat.

PROPAGANDAN läpimenoon vaikuttaa Venäjällä vahvan johtajan kultti. Putinkin on jo nostettu puolijumalalliseen asemaan.

– Tässä suhteessa venäläiset elävät keskiajalla. He eivät osaa edes kuvitella toisenlaista johtajaa. Vaikka ajat ovat kamalat, venäläiset ajattelevat, että Putin on heidän ainoa toivonsa.

Edellisestä huolimatta Alava kyseenalaistaa venäläisen propagandan voiman. Harva esimerkiksi uskoo television tarjoamaan todellisuuteen, vaikka Ukrainan sodan alkamisen jälkeen luottamus televisioon on ollut lievässä kasvussa.

– Kyllä Venäjällä on aina ollut eri tavalla ajattelevia ihmisiä, jotka eivät usko valtion tarjoamaan totuuteen. Mutta se ei johda mihinkään, kun samaan aikaan vallalla on ajatus, että minä olen vain pieni ihminen, joka ei voi vaikuttaa mihinkään. Siinä hallinnolle ei ole mitään väliä, uskooko ihminen propagandaan vai ei.

Hän ei usko, että kansan tyytymättömyys johtaisi isompaan kansanliikkeeseen, joka horjuttaisi nykyistä johtoa. Syitä on monia. Venäjällä ei ole poliittisen keskustelun perinnettä, poliitikkoihin suhtaudutaan epäillen ja gulagin varoittava muisto elää edelleen vahvana, Alava listaa.

Pysyvämpi muutos vaatisi myös oman historian rehellistä läpikäyntiä, kuten esimerkiksi Saksa teki toisen maailmansodan jälkeen. Alava epäilee, että Venäjällä ei vieläkään pystytä siihen.

– Mutta Venäjä on siitä hauska tutkimusaihe, että siellä aina tapahtuu jotain aivan yllättävää ja ihmeellistä.

Jonna Alava on tutkija Maanpuolustuskorkeakoulun Venäjä-ryhmässä.

ALAVA asui Venäjällä yhteensä neljä vuotta. Hän opiskeli pari vuotta Pietarin yliopistossa venäjää ja työskenteli muun muassa Suomen suurlähetystössä Moskovassa ja pääkonsulaatissa Pietarissa. Yksi työkesä meni Petroskoissa konsulaatissa.
Suomessa Alava opiskeli Venäjää Turun yliopistossa pääaineena Venäjän kieli ja kulttuuri. Hän oli useaan otteeseen Venäjällä opintoihin liittyvissä opiskelijavaihdoissa.

– Aloitin yliopistossa vasta kolmikymppisenä ja koin jonkinlaista huijarisyndroomaa. Tuntui, että muihin verrattuna pitää tehdä kolme kertaa enemmän töitä, kun en ollut käynyt lukiota. Väitöskirjavaiheessa se alkoi lopulta helpottaa.

Myöhemmin Alava on huomannut, että haahuilu ja vuosien asuminen Venäjällä onkin työelämässä valtti, jota ei välttämättä lukiossa tai yliopistossa opi.

– Sikäläisen elämän tuntemus on ehdoton etu etenkin kaltaiselleni sosiologin silmin Venäjää katsovalle. Täällä me voimme ihmetellä, kun Venäjän uutisissa kerrotaan jostain ihmeellisestä laista, mutta olennaista on ymmärtää, jos todellisuudessa kansa vain nauraa sille.

Mutta voiko Venäjää ymmärtää, ellei ole itse asunut siellä?

– Pakko kai sitä on nyt alkaa ymmärtää, kun maahan ei pääse, Alava nauraa.

Hän ei usko, että suomalaisilla olisi muita maita parempaa Venäjä-tuntemusta, vaikka tällaista mielikuvaa meillä on vaalittu.

– Suomessa on hyvää Venäjä-tutkimusta ja -opetusta, mutta tuskin suomalaiset ainakaan mitenkään intuitiivisesti ymmärtävät Venäjää muita maita paremmin. Balteilla on siitä meitä enemmän kokemusta.

Alava pitää Venäjä-tutkimuksen kannalta ongelmallisena, että kontaktit Venäjälle ovat katkenneet lähes täysin. Jos tämä tilanne jatkuu vielä vuosia, vaarana on tiedon vääristyminen.

– Tutkimuksen pitää olla tarkkaa ja moneen kertaan arvioitua. Mitään tulkinnallista kremlologiaa ei saa tehdä. Tietoa saa edelleen esimerkiksi venäläisemigranteilta ja lännessä toimivista oppositiomedioista, joilla on suoria kontakteja Venäjälle. Vaikka valtio rajoittaa tietynlaisen tiedon saantia, sosiaalinen media tuottaa sitä eri näkökulmasta.

– Venäjän verkkoinfrastruktuuri on myös suhteellisen avoin, sitä ei suljeta hetkessä. Tilastoja on edelleen hyvin saatavilla vaikkapa Kiinaan verrattuna.

ALAVA toimii Maanpuolustuskorkeakoulussa tutkijana Venäjän ryhmässä. Tällä hetkellä hän tutkii yhteiskunnan ja asevoimien suhdetta ja miten se muuttuu Ukrainan sodan takia.

Tähän saakka varusmiespalvelu tai sota ei ole merkittävästi koskenut keskiluokkaa, mutta nyt tämä on kiristymässä. Esimerkiksi osa opiskelijoista ei enää saa vapautusta armeijasta.

– Olennainen osa omaa tutkimustani on tuo ihmiskomponentti, mistä asevoimat jatkossa saavat sotilaita. Osa tätä ovat sodan ei-materiaaliset tekijät, kuten moraali, koulutus ja sotilaallinen kulttuuri.

Tutkimus on osin poikkitieteellistä. Koko Venäjä-ryhmässä on kymmenen henkeä, sotilaiden lisäksi muun muassa turvallisuuspolitiikan asiantuntijoita.

– Tutkimukseni edustaa enemmän sellaista humanistis-sosiologista linjaa. Haluan yhdistää sotatieteitä ja humanistista näkemystä, jotta ymmärrämme Venäjän sodankäyntiä vähän laajemmin.

Tälle näkökulmalle on tarvetta. Alava sanoo lännessä arvioidun väärin esimerkiksi Venäjän hyökkäystä Kiovaan ja sen vaikutuksia.

– Siinä ei oltu kansan pulssilla. Lännessä moni uskoi, että Kiova vallataan parissa päivässä. Yllätys oli Venäjän armeijan heikkous – joukkojen toimimattomuus ja väärä tiedustelutieto – sekä se, kuinka paljon venäläiset alusta alkaen tukivat hyökkäystä.

Venäjän ongelmat eivät lopu, vaikka sota loppuisikin. Alava epäilee, että sotilaiden kotiuttamisesta tulee vaikeaa. Veteraaneille on jo nyt tarjolla erilaisia valtion ohjelmia, mutta vain harva sodasta palannut on niissä mukana.

SOTILAITA on houkuteltu asevoimiin rahallisten korvausten lisäksi myös monilla muilla eduilla, kuten työpaikalla virkakoneistossa.

– Putinhan lupaili, että sotilaista tulee uusi eliitti. Mutta kun katsoo, minkälaista väkeä siellä nyt taistelee, sitä ei kukaan halua sen enempää virkoihin kuin eliittiinkään.

Iso kysymys on, keksitäänkö sodasta palaaville sotilaille järkevää tekemistä. Jo nyt väkivalta ja muut sosiaaliset ongelmat ovat lisääntyneet. Rahaa esimerkiksi sosiaalityöhön ei ole.

Alavan mukaan tilannetta pahentaa, että rikoksiin syyllistyneet sodan veteraanit saavat samoista rikoksista muita lievempiä tuomioita.

– Vallanpitäjien onneksi Venäjän kansa on nöyrää ja kurjuuteen tottunutta. Helppo ratkaisu olisi lähettää sotilaat johonkin uuteen sotaan pois moskovalaisten ja pietarilaisten silmistä.